Minna Visakorpi nimitetty KVL-Tekniikan varatoimitusjohtajaksi: ”Sisäiset vastuut selkiytyvät”

Kehitys- ja henkilöstöjohtaja Minna Visakorpi on nimitetty KVL-Tekniikan varatoimitusjohtajaksi 13. toukokuuta 2024 alkaen.

Minna Visakorpi KVL-Tekniikka
Minna Visakorpi Nokian Kolmenkulman esirakennustyömaalla. Kuva: Hanna Lepistö.

KVL-Tekniikka sai maanantaina 13.5. varatoimitusjohtajan, kun tähän asti kehitys- ja henkilöstöjohtajana toiminut Minna Visakorpi, 52, nimitettiin tehtävään. Entisten vastuidensa lisäksi Visakorpi tulee tulevaisuudessa vastaamaan KVL-Tekniikan strategisista linjauksista ja niiden toteutumisesta. Muutoksella pyritään selkeyttämään johdon vastuualueita, ja sitä kautta koko organisaatiorakennetta.

– Tämän muutoksen myötä voimme yhdistää KVL-Tekniikassa yrittäjyyden ja johtajuuden, ja sisäiset vastuut selkiytyvät. Olemme yhdessä vahvempia, ja osaamisemme täydentävät toisiaan. Näin saamme valjastettua osaamisemme yrityksen hyödyksi entistä vahvemmin, Visakorpi avaa. – Ja tietysti myös riski pienenee, kun johtamisen vastuita jaetaan.

Toimitusjohtaja ja yrittäjä Jukka Pykäläinen vastaa jatkossa myynnistä ja tilauskannan hankinnasta, sekä toimii projektipäälliköiden tukena alueellisessa myynnissä.

Minna Visakorpi kasvoi johtajaksi töitä tekemällä

Minna Visakorpi aloitti KVL-Tekniikassa kaksi vuotta sitten henkilöstöjohtajana. Pian vastuulle siirtyivät myös kehitysjohtajan tehtävät. Töiden ulkopuolella Visakorpi esittelee olevansa vaimo, äiti, epätoivoinen puutarhuri ja vanhan talon kunnostaja.

Visakorvella on takanaan jo 30 vuoden kokemus liiketoiminnasta erikokoisissa organisaatioissa, erilaisilla toimialoilla: metalliteollisuudessa, kuntosalialalla, terveydenhuollon koulutuksessa, rekrytoinnissa, eläinlääkintäalalla sekä kolmannella sektorilla kuntouttavan työtoiminnan parissa. Visakorven koulutustausta voikin yllättää:

– Koulutukseltani olen psykiatrinen erikoissairaanhoitaja vuosimallia -93, Visakorpi kertoo. – Myöhemmin olen suorittanut erilaisia liiketoiminnan opintoja ja täydennyskoulutuksia. Olen generalisti.

Minna Visakorpi varatoimitusjohtaja
Minna Visakorpi aloitti KVL-Tekniikan varatoimitusjohtajana 13.5.2024.

Liiketoiminta on tullut tutuksi töitä tekemällä. Painopisteinä ovat aina olleet henkilöstö ja liiketoiminnan kehitys. Visakorpi on kasvanut uusiin tehtäviinsä etenemällä työpaikoissaan.

– Olen mennyt johonkin positioon töihin, ja työ on vienyt mennessään. Aloitin esimerkiksi hallintojohtajana pienessä, 10 henkilön työyhteisössä lahtelaisessa eläinlääkäriasemassa, ja 10 vuoden päästä olin Evidensia Suomen henkilöstöjohtaja, Visakorpi kertoo.

Visakorpi on myös itse yrittäjä: pidempään matkassa on kulkenut vuodesta 2002 ensiapukoulutuksia järjestänyt yritys, toinen yritys syntyi vuonna 2020, kun Visakorpi suoritti ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin koulutuksen. Ratkaisukeskeisyys ja kiinnostus ihmisten hyvinvointiin tukevat myös Visakorven tehtäviä KVL-Tekniikassa.

– Rakastan prosesseja ja niiden kehittämistä sekä sitä, kun pääsee näkemään, kuinka ne alkavat tukea ihmisten työhyvinvointia ja työssä onnistumista. Ratkaisukeskeisyys tuo näkökulmia työelämään. Työelämä on täynnä haasteita ja ongelmia, mutta niistä huolimatta tilanteissa voidaan nähdä ratkaisuja ja mahdollisuuksia, Visakorpi toteaa.

”Voimme olla avoimesti eri mieltä”

Kolmannella sektorilla työskenneltyään Visakorpi huomasi kaipaavansa takaisin yritysmaailmaan. KVL-Tekniikkaan tutustuessaan Visakorpi tykästyi etenkin yrittäjiin, Jukka ja Ilona Pykäläiseen.

– Jukka ja Ilona ovat antaneet täyden tukensa. Heidän kanssaan on helppo keskustella ja lähteä kehittämään asioita yhdessä. Voimme olla avoimesti eri mieltä, mutta kaikilla on tahtotilana löytää yhteinen ratkaisu.

KVL-Tekniikassa houkuttivat myös yrityksen sopiva koko ja perheyrityksen arvot. Yrittäjäperheen lisäksi KVL:n parisatapäisestä joukosta löytyy muitakin perheitä. Myös Visakorpi on päässyt KVL-Tekniikassa kohtaamaan omat lapsensa kollegoina.

Lue myös: Perheyritys on yrittäjiensä näköinen: ”Yrittäjyyteen suhtautuu elämäntapa-asenteella”

– Pidän siitä, että on paljon tekemistä. Projekteja riittää. Myös henkilöstön sitoutuneisuus on KVL:ssä positiivista, ja meillä on aivan ihana tiimi täällä hallinnossa Tampereen toimistolla.

KVL-Tekniikkaan ja ”insinöörimaailmaan” astuessaan Visakorpi pelkäsi, ettei hänen looginen ajattelukykynsä Excel-innostuksineen riittäisi, mutta tämä osoittautui turhaksi huoleksi.

– Ihmiset ovat yhä ihmisiä, ja he kokevat kuulluksi tulemisen tarvetta ja haluavat löytää työstään merkityksellisyyttä. Esihenkilönä toimiminen ei ole helppoa millään alalla. Pyrimme tukemaan esihenkilöitä hakemalla yhteisiä linjauksia ja kartoittamalla esihenkilöiden työkalupakkiin lisää välineitä. Ihmisillä ja yrityksillä pitää myös olla tavoitteita, ja niistä on tärkeää käydä keskustelua. Muuten vain ajelehditaan.

Rakennusala eroaa Visakorven aikaisemmista toimialoista siinä, että kausiluonteisuus ja turvallisuus- ja dokumentointiasiat korostuvat. Visakorpi myös tuli alalle poikkeukselliseen taantuma-aikaan.

KVL nyt ja tulevaisuudessa

Rakennusalan taantumasta huolimatta Visakorpi näkee alan tulevaisuudessa suuria mahdollisuuksia.

– Vety ja vihreä siirtymä luovat uusia mahdollisuuksia. KVL-Tekniikka haluaa olla muutoksessa mukana urakoitsijan roolissa, luotettavana kumppanina, Visakorpi sanoo.

Talon sisälläkin tulevaisuuteen suhtaudutaan valoisasti. KVL-Tekniikassa on Visakorven taloon tulon jälkeen ollut meneillään vahva kehittämisen kausi. Kehitys on kohdistunut muun muassa johtamisjärjestelmän ja prosessien luomiseen, ERP-hankkeeseen ja kulttuurin muutokseen, eli Visakorven sanoin siihen, että saadaan oikeat ihmiset oikeille paikoille. Myös strategiatyötä ollaan juuri saattamassa loppuun.

– Joitain muutoksia strategiaan tullaan tekemään. Tiedotamme niistä myöhemmin, Visakorpi paljastaa.

– Meillä on nyt parempi tilauskanta kuin aiempina vuosina samaan aikaan. Olemme onnistuneet rekrytoinneissa ja kasvattaneet osaamista ja asiantuntijuutta talon sisällä. Pohjatyö on nyt tehty, ja seuraavaksi alkaa seesteisempi kehittämisen vaihe, Visakorpi summaa.

Kerromme mielellämme lisää KVL-Tekniikan tavasta toimia. Tutustu palveluihimme tai jätä meille yhteydenottopyyntö.

Jaa tämä sivu