KVL-Tekniikan arvot

Arvot ohjaavat arjen työtämme. Ne muodostavat yhteistyön perustan niin talon sisällä kuin asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

Luottamus

Luottamus on toimintamme perusta ja yhteenhitsaava liima. Luottamukseen perustuvat onnistuneet projektit ja pitkät asiakassuhteemme. Luottamus lunastetaan joka päivä arjen tekoina, kun ammattitaitoinen joukkomme tekee parhaansa asiakkaan tavoitteiden toteuttamiseksi. Meille on kunnia-asia pitää kiinni sovituista urakka-aikatauluista ja hallinnoida tarkasti asiakkaidemme luottamuksellista tietoa.

Ketteryys

Ketteryys tarkoittaa meillä montaa asiaa. Se syntyy siitä, että hallinto pidetään minimissä ja henkilöstö johtoa myöten lähellä asiakasta. Meillä toimitusjohtajan voi nähdä kenttätöissä yhdessä työntekijöidemme kanssa. Ketteryys on myös tapamme uudistaa energia- ja infrarakentamista alamme edelläkävijöinä. Kehitämme jatkuvasti uusia ja parempia tapoja tehdä asioita. Huolehdimme työntekijöidemme osaamisesta ja kannustamme heitä eteenpäin kehittymään yhä paremmiksi osaajiksi.

Moninaisuus

KVL-Tekniikan moninainen osaajajoukko on vahvuutemme. Meille ihminen ja hänen osaamisensa ratkaisee – ei hänen kulttuurinen, etninen tai uskonnollinen taustansa. Moninaisuus on muutakin: meillä on nuoria ja vanhoja, eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

Avoimuus

Avoimuus on avain luottamukseen, siksi ne kulkevat käsi kädessä. Viestimme avoimesti ja ajantasaisesti edistymisestä – ja myös haasteista – niin asiakkaille kuin henkilöstöllekin. Kannustamme työntekijöitämme antamaan palautetta ja jakamaan kehitysideoitaan koko tiimin kanssa.

Mistä kaikki alkoi?

KVL-Tekniikka perustettiin vuonna 1992. Lue yrityksen tarina.